Ajatusten ristiriita

Nyt on taas sellanen päivä, kun tuntuu siltä, että vois vaan lyödä hanskat tiskiin koko au pair -homman osalta. Mää en tiedä johtuuko tää nyt siitä, että stressaan sitä, ehinkö valmistua koulusta ennen lähtöä. Vai siitä, että mua pelottaa. Vai siitä, että syksy on ihan just täällä ja aika menee liian nopeesti ja tuntuu, ettei ehi tekee kaikkea mitä pitäis ja kohta sitä ollaanki jo lentokoneessa matkalla Atlantin valtameren yli kaikkien rakkaiden jäädessä tänne. Lisäks katoin taas vaihteeks oletetusti jäljellä olevien Suomipäivien lukumäärän. 135. Oon sanaton.

Välillä tuntuu vaan siltä, että ois niin paljon helpompaa jäädä kotiin ja unohtaa koko maailmalle lähtö. Valmistuis rauhassa koulusta, hankkis töitä ja elelis täällä vaan. Kuitenkin tämmösten ajatusten saapuessa yritän aina itteäni muistuttaa, että minkäs takia sitä oltiinkaan lähössä. Oon kuitenkin ehkä sellanen, että haluan nähä maailmaa ennenkun asetun aloilleni. Ja tää on kuitenkin sellanen once in a lifetime-juttu, niin tyhmäähän tämmönen mahollisuus ois jättää käyttämättä!

Tämmösiä aika sekalaisia ajatuksia pyörii nyt päässä. Toivottavasti tekstistä edes sai jotain selkoa.

Hakemusprosessi: Step 1 - infotilaisuus ja haastattelu

Elikkäs ajattelin nyt ruveta kirjottelemaan tästä hakemusprosessista, että miten se Cultural Carella oikein etenee.

Ensimmäisenä ilmottaudutaan infotilaisuuteen. Niitä järjestetään muutamilla paikkakunnilla ympäri Suomea, mutta tarjolla on myös online-infotilaisuus, johon voi osallistua, jos ei vaikka asu kovin lähellä sellasta paikkakuntaa, jossa nuita face-to-face -infoja järjestetään. Mää osallistuin infoon täällä Helsingissä viime helmikuussa. Siellä oli sillon kaks entistä au pairia pitämässä sitä ja kertomassa omista au pair-kokemuksistaan. Infon jälkeen oli mahollisuus jäädä haastatteluun, joka on siis myös pakollinen osa tätä prosessia.

Osallistujia siinä infossa minä mukaan lukien oli about 10. Me kaikki osallistuttiin myös siihen haastattelu-osioon, ja muiden ollessa enemmän tai vähemmän kiireisiä päätin kivana ja kiireettömänä tyyppinä jäädä odottelemaan. Onneks ei kuitenkaan yksinään tarvinu jännitellä, kun oli henkinen tuki aka poikaystävä mukana. Hän halus tulla mukaan, että saa itekin vähän tarkempaa infoa, että mihin sitä on tyttöystävänsä päästämässä. :D

Vihdoin koitti sitten minunki vuoro. Haastattelu meni omasta mielestä ihan hyvin, ja yllätyksekseni sain ihan yllättävän hyvin juttua tulemaan myös siinä englanninkielisessä osiossa, vaikka siihen lennosta vaihettiinkin. Okei myönnetään, pientä sönkkäämistä oli havaittavissa, mutta pääasia että sain kuitenkin vastattua! Muistan, että enkuks kysyttiin ainakin, että miten rauhottaisin itkevän lapsen, miten pitäisin lapset kiireisinä ja mikä on parasta lasten kanssa olemisessa. Tietty noi kysymykset vaihtelee ihan haastattelijasta riippuen, et sinällään en tiedä onko noista kenellekään loppupeleissä apua. :D

Kuten moni muukin au pair on blogissaan kertonu, ei tota haastattelua kannata jännittää yhtään ja ihan perus enkku-sanastolla siinäkin pärjää. :)

Eka ja toka match

Siiiiis luulin jo että mut on unohdettu ihan kokonaan. Sain siis kesäkuun lopussa tiedon siitä, että mun hakemus on hyväksytty ja voin alkaa oottelee matcheja. No minähän odotin. Ja odotin. Ja odotin. Ei näkyny eikä kuulunu.

Vajaa viikko sitten, about kuuden viikon jälkeen hakemuksen hyväksymisestä se sitten vihdoin kolahti. Nimittäin sähköposti järjestöltä, että joku perhe kattelee mun hakemusta ja näin ollen mulla oli siis eka match! Kärsimätön odottelu palkittiin vihdoin. Perhe asu Illinoisin osavaltiossa ja siihen kuulu isä, äiti ja niiden 2,5-vuotias tyttö. Vaikka alussa olin tosi innoissani samantien menossa kattelee niitten hakemusta, niin se innostus kyllä lopahtikin melko pian. Tää perhe ei vaikuttanu yhtään mun tyyliseltä ja tiesin melkein heti, että en tulis pidemmän päälle viihtymään siellä. Sen takia odottelin sitten kuumeisesti sen 24 tuntia (mikä au pairien siis pitää odottaa ennen kun perheen voi hylätä) että pääsin klikkaamaan release-painiketta ja olisin taas vapailla markkinoilla muita perheitä varten.

Olin jo valmistautunu toiseen pitkään ja tuskalliseen odotteluun, mutta tänä iltana puhelin kilahti taas sähköpostin merkiks ja nopeella vilkasulla huomasin, että mullahan on match! Ei muuta kun syöksymään koneelle ja tsekkaamaan perheen hakemus läpi. Tää perhe asuu Pennsylvanian osavaltiossa ja siihen kuuluu äiti, isä ja neljä poikaa (2-, 8-, 11- ja 12-vuotiaat). Perheen äiti laittokin heti sähköpostia tulemaan. Että ilmeisesti ovat kiinnostuneita! Hakemuksen perusteella nää vaikutti tosi mukavilta, mutta vähän mietityttää toi lasten lukumäärä ja nuorimman ikä. Olin siis ite toivonu, että lapsia olis maksimissaan kolme kappaletta, ja että ne olis iältään 4-vuotiaasta ylöspäin. Oon kuitenkin avoimin mielin tässä ja aion kattoa, jos tästä tuliskin jotain.

Welcome Aboard

Hellouta vaan!

Täällä sitä taas huudellaan uuden blogin parissa.. Mutta nyt tähän on oikein hyvä syy, sillä tittidii, oon lähössä toteuttamaan mun pitkäaikaista unelmaa valtameren toiselle puolen! Tammikuusta eteenpäin olis siis tarkotus vaikuttaa jossain päin USAa noin vuoden verran au pairin hommia tehden. Sitä ennen suunnitelmissa on valmistua ammattikorkeakoulusta ja tietenkin löytää se match.

Oon siis 21-vuotias naisen alku Helsingistä. Mulla on ollu jo tosi kauan haaveena lähteä USAan ja nähdä millasta se elämä siellä on. Hakeuduin sinne jo neljä vuotta sitten kesävaihdon merkeissä, mutta arpaonni ei suosinutkaan ja päädyin viettämään kuukauden Italiassa. En tietenkään valita, mulla oli tosi kiva kesä! Mutta kuitenkin nää jenkkihommat jäi tuonne mielen syövereihin sen verran lujasti pyörimään, että asialle piti alkaa tekemään jotain. Ja tässä sitä sitten ollaan.

Järjestönä mulla on tosiaan Cultural Care. Mitään muita järjestöjä en oikeestaan miettinytkään, CC oli tosi selkee valinta jo alusta lähtien. Oon kuullu siitä paljon hyvää, ja maailman suurimpana ja kokeneimpana au pair -järjestönä pidän sitä myös aika luotettavana.

Tällä hetkellä oon hakemusprosessissa jo matching-vaiheessa. Aion tänne kuitenkin kirjottaa myös siitä, mitä on tähän mennessä tapahtunu. Ylipäätään blogi tulee pitämään sisällään kuulumisia, ajatuksia, fiilistelyä, panikointia ja kaikkea noiden väliltä liittyen au pair -juttuihin ja mahdollisesti myös normaaliin elämään ennen jenkkivuotta. Toivon, että tästä tulee olemaan apua myös muille au paireiksi aikoville, ja vertaistuki on todellakin myös tervetullutta! :D

Kysymyksiä ja postaustoiveita saa tietysti myös esittää, otan niitä vastaan oikein mielelläni! :)

Tervetuloa mukaan!