Tänne kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Kouluhommien parissa oon saanu viettää suurimman osan vapaa-ajasta, mutta en jotenkin oo jaksanu stressata niistäkään ihan liikaa. Huomenna olis luvassa autokoulun viimesen vaiheen ratapäivä, jota jännitän ihan kohtuudella - en niinkään itse rata-aktiviteetin takia vaan lähinnä sen, että osaanko ajaa aamulla autokoululle ja sieltä vielä sinne ratapaikkaan. Matching on myös edenny kolmannen ja neljännen perheen verran, mutta eipä niistä oo mitään sen suurempaa seurannu.
Tosiaan annoin sen tokan matchin mennä, kun ei niistä enää kuulunu mitään. Siitä ehkä viikko eteenpäin tuli tää kolmas, jossa perheeseen kuulu isä, äiti, 5-vuotias tyttö ja 2-vuotias poika. Perheen äidiltä tuli heti sähköpostia, että he olivat ihastuneet mun hakemukseen ja olisivat halunneet skypetellä. Niitten hakemuksen läpi käytyäni totesin kuitenkin, että vaikka ihan Bostonin kupeessa asuminen oliskin ollu ehkä täydellisintä ikinä, ei perhe kuitenkaan ollu mulle sopiva. Kieltäydyin siis kohteliaasti tuosta skype-tuokiosta.
Neljäs match tuli about viikko sitten, tällä kertaa ihan toiselta puolelta maata. Seattlen vieressä asuvaan perheeseen kuulu vanhempien lisäks marraskuussa 4 vuotta täyttävät kaksospojat. Ette varmaan ylläty kun sanon, että ei oikein natsannu sekään perhe. Siis oonko mää liian nirso?!?! Musta ainaki alkaa jo vähän tuntumaan siltä. :D
Mut joo, muuten elämä rullailee melko tasaseen tahtiin eteenpäin. Välillä pieni paniikki ja ahistus iskee ton opparin kanssa, mutta tällä hetkellä on ihan hyvä moodi päällä senkin suhteen.
