"All I Want For Christmas Is Youuuu!"

Tuota otsikon laulua sai kyllä kuunnella joulun alla ihan riittämiin. Jouluhössötys alko täällä siinä marraskuun alussa muistaakseni, aika suoraan halloweenin jälkeen. Kaupat alko olee täynnä kaikkee joulukrääsää, myös niitä rumia joulupaitoja. Mun mielestä toi hössötys oli aika huvittavaa, mutta vaan hyvällä tavalla! Tosin vähän ois ehkä voinu hillitä ennen joulukuuta.

Täällä meillä jouluun valmistauduttiin koristelemalla taloa vähän, hakemalla kuusi ja koristelemalla se. Missasin kyllä suurimman osan tosta tekemisestä, mutta ei se mua niin paljoo jääny harmittamaan, koska ei toi niin paljoa eronnu siitä mitä Suomessa tehään. Oli meillä myös jouluvalot ulkona, mutta ei ollu mitenkään sellaset överit mitä elokuvissa näkyy. Ei kuitenkaan kovin kauas tarvinu lähtee ettimään, kun sellasiakin alko löytymään.

Huomatkaa mun Suomi-lapanen! Hostiskän iskä teki sen mulle <3

Sitten päästäänki ite jouluaattoon. Siitä ei oikeestaan kauheesti oo kerrottavaa, koska täällä se on ihan normaali päivä. Aamulla heräsin aikasin skypettämään kotiin, jonka jälkeen katoin pari joululeffaa. Niin ja koristeltiin joulukeksejä! Illalla syötiin hostiskän tekemää pitsaa (parasta itetehtyä pitsaa ikinä!!) ja tietenki laitettiin keksejä ja kaakaota Joulupukille ja porkkana Petterille ennen nukkumaanmenoa. Myöhemmin kävin ajelemassa tuolla lähistöllä kattelemassa jouluvaloja. Kesärenkailla lumessa ajaminen oli aika mielenkiintosta, mutta selvisin!

Nää kaks ekaa kuvaa jouluvaloista on otettu aiemmin samalla viikolla.

Joulupäivä on täällä sit se millon sitä joulua oikeesti vietetään. Mulla oli herätys aamulla soimassa, koska jos joskus nousen ilomielin aikasin, niin se on jouluna. Kuulin kun muut oli jo avaamassa lahjoja olohuoneessa ja liityin seuraan. Lahjaks sain liput Ed Sheeranin keikalle (<3!!), spa-lahjakortin, ihan vähäsen karkkia, kynttilän, käsisaippuan, ilmotustaulun ja valot siihen sekä viinipullon. Päivä jatku oikeestaan samalla tavalla kun aattoki, linnottauduin omaan huoneeseen kattomaan joululeffoja. :D Illalla syötiin dinneri yhessä; perunamuusia ja jotaki lihaa. Jälkkäriks oli suklaavanukasta. Ei mitään Suomen tasoa meiän jouluruuat siis ollu, mutta ei mua haitannu, vaikka vähän perunalaatikkoa kaipasinki.

Cookies for Santa

Sain oman joulusukanki! <3 (toinen oikealta)

Amerikkalainen joulu oli sellanen asia minkä oon ehottomasti halunnu kokea, ja oon kyllä ilonen siitä, että sain viettää sen just täällä ja just näitten ihmisten kanssa. Kuulin, että aika moni au pair matkas hostperheensä kanssa toiselle puolelle maata sukuloimaan, mutta me oltiin ihan vaan kotona omalla porukalla. Suomessa mun joulut on yleensä juoksemista paikasta toiseen, enkä oo sen myötä oikeestaan ollu mikään jouluihminen moneen vuoteen, mutta tää joulu oli just sellanen millasena joulun haluisinki pitää. Ihanan kiireetön <3

Mainitsin tuossa aiemmin jo lumesta, mutta kerrotakoon nyt vielä että mekin saatiin tänne valkonen joulu! Aaton aattona alko satamaan lunta ja sitä jatku ainaki joulupäivään asti. Nyt ollaan kuitenki jo palattu senkin osalta normaaliin, sillä tätä kirjottaessa ulkona sataa vettä eikä luntakaan enää näy.

#suomi100

Tätä asiaa mää murehdin jo ennen mun lähtöä tänne. Että tuun viettämään Suomen 100-vuotissynttärit ulkomailla. En koe olevani mitenkään erityisen isänmaallinen tyyppi, vaikka tottakai arvostan sitä että ollaan itsenäisiä. Ja jos totta puhutaan, ei mun itsenäisyyspäivät Suomessakaan mitenkään erityisiä oo ollu, yleensä oon vaan kattonu Linnan juhlia telkkarista ja bongaillu kivoja pukuja.

Tänä vuonnahan itsenäisyypäivä osu keskiviikolle, mikä tarkotti mulle sitä, että tein normaalisti töitä päivällä. Illalla kokoonnuttiin muitten suomalaisten au pairien kanssa yhteen ja vietettiin kunnon Suomi-ilta! Syötiin ja juoruiltiin. Itsehän siis saavuin valmiiseen pöytään, mutta tarjolla oli makaronilaatikkoa, salaattia, karjalanpiirakoita ja suomalaisia karkkeja! Glögiä ja pipareitaki jotkut oli löytäny, vaikka täytyy kyllä sanoa, että ei ne piparit ihan suomipipareilta maistunu. Mutta ajatushan se on tärkein. Kaiken kaikkiaan oli kyllä tosi kiva ilta, mutta aika vaan meni niin nopeesti!

Täytyy kyllä sanoa, että tuona päivänä tuli ekan kerran sellanen kunnon ikävä Suomea. Juttelin hostiskän kanssa ja se sano, että kannattaa ajatella se silleen, että missä olin ja mitä spessua pääsin kuitenki tekemään tuona päivänä. Ja tottahan se on, voin myöntää että oli kyllä mun tähänastisen elämän paras ja ikimuistosin itsenäisyyspäivä! Mutta sekin on myös erittäin totta mitä sanotaan, että pitää mennä kauas jotta voi nähdä lähelle. Kyllä tän reissun jälkeen tulee varmasti arvostettua Suomea vielä enemmän, siellä on kuitenki asiat aika tosi hyvin!

Thanksgiving & Portland

Halloweenin jälkeen seuraava pyhä oli Thanksgiving. Sitä vietettiin siis 24.11. ja ainakin meillä sitä odoteltiin melko kovasti, mutta mulla ei ollu hajuakaan mitä sinä päivänä tulee tapahtumaan syömisen lisäks. Kyselin myös hosteilta että minkä takia koko Thanksgivingiä ees vietetään, ja ne selitti sen mulle tosi hyvin, mutta en oikeestaan osaa selittää sitä tänne. :D Anyways, koko päivänä ei oikeesti tapahtunu yhtään mitään, oltiin vaan kotona ja chillailtiin. Illalla sitte syötiin dinneri, joka meni heittämällä mun lemppariks täällä tähän mennessä syödyistä! Oli ainaki sitä kalkkunaa ja sen stuffingit, perunamuusia ja kastiketta sekä karpalohilloa. Ei siis mitenkään överisti kaikkee erilaista, mutta just sopivasti että masun sai kyllä täyteen. Ja kurpitsapiirakkaa jälkkäriks, nam! Ainiin, toisin kun ite ainaki luulin, täällä meillä ei ainakaan täytetty sitä kalkkunaa mitenkään niinku elokuvista saattaa nähä. Täällä se täyte oli tarjolla ihan erillisessä astiassa ja sitä sai sitte lappaa lautaselleen niin paljon ku halus. Mutta oli kyllä hyvvää! Loppuilta menikin sitte ruokakoomassa.

Thanksgivingin jälkeinen perjantai oli muuten normipäivä, mutta mentiin illalla hostperheen kanssa kattomaan Nutcracker-baletti. Meillä oli ihan törkeen hyvät paikat melko lähellä lavaa, ja se koko baletti oli ihan mieletön. Ennen väliaikaa olin ehkä vähän hämilläni kun sitä tanssia itessään ei siinä kauheesti ollu, mutta se toinen puolisko oli kyllä niiin makee!

Tossa lavan eessä pysty näkee sen orkesterin kun katto tonne alas!

Lauantaiaamuna lähin mun ekalle omalle reissulle täällä, ja noin kello puoli kaheksan aikaan mun matka starttas kohti Portlandia. Hostiskä heitti mut bussiasemalle ja sieltä matka perille kesti noin neljä tuntia. Perillä tapasin toisen suomalaisen au pairin Karon, ja hengailtiin siellä sit yhessä siihen asti että mun check-in motelliin alko. Käytiin kattomassa Saturday Market, mikä oli vähän niinku tori, missä ihmiset myy kaikenlaista tavaraa ja ruokaa. Kävin myös maailman suurimmassa kirjakaupassa, Powell's City of Books:ssa. Oli kyllä huikee, kolme kerrosta ja yli miljoona kirjaa!

Muuten tuli oikeestaan vaan käveltyä ympäri kaupunkia ja kateltua paikkoja. En nyt sinällään sanois että Portlandissa ihan älyttömästi ois nähtävää, vaikka ihan kiva kaupunki se oliki. Alussa oli oikeestaan vähän koti-ikäväkin (Seattleen, ei Suomeen) kun en jotenki tuntenu oloani kovin mukavaks siellä. Johtu varmaan osittain ainaki siitä, että siellä oli ihan älyttömästi kodittomia ihmisiä eikä aina ollu ihan 100% turvallinen olo. Mitään hätää ei kuitenkaan missään vaiheessa ollu, joten no worries siellä kotona!

Illalla oli tarkotus mennä Karon kanssa syömään yhteen etiopialaiseen ravintolaan minkä se oli löytäny netistä. Sovittiin, että tavataan siellä ravintolalla ja noh, ensimmäisenä kun pääsin motellista ulos, mun puhelin sammu. Aattelin että akku ei varmaan tykänny kylmästä ilmasta ja kaivoin vara-akun esiin. Kytkin puhelimen siihen, mutta eikö seki vilkuttanu viimestä valoaan, vaikka vasta edellisenä yönä olin ladannu sen täyteen. Eikä mulla tietenkää ollu mun normi laturia mukana. Mietinki siinä että mitäs tässä nyt sitte, kun huomisiltaan asti pitäis pärjätä, ja jos sekä puhelimesta että vara-akusta on virta loppu. Lähin kuitenki kävelemään bussipysäkkiä päin, ja selvisin bussiin. Noin 20 minsan matkan jälkeen pääsin perille sinne ravintolaan ja laitoin Karolle viestiä, että missä se on kun en nähny. Karo sitten kerto olevansa siellä ravintolassa ja siinä vaiheessa mua alko jo naurattaa, koska tajusin että nyt on jotain pielessä. Niinhän siinä sitten kävi, että Karo kyllä oli ravintolassa, mutta toisella puolella kaupunkia (kumpikaan meistä ei siis missään vaiheessa sanonu sen ravintolan nimeä mihin oltiin menossa, vaan ilmeisesti oletettiin että puhuttiin samasta paikasta). Ei muuta ku bussi takasin keskustaan ja miettimään että mistä sais mahollisimman nopeesti ja helposti ruokaa. Päädyin sitte McDonaldsiin, kun se sattu siinä viininhakureissun jälkeen matkan varrella olemaan. :D Oishan se ilta paremminki voinu mennä, mutta kokemuksia kokemuksia.. Ja ainiin sain pelastettua puhelimen ja vara-akun laittamalla ne mun lapasiin lämmittelemään!

Sunnuntaina aamulla nautin hiljasuudesta ja tein check-outin vasta sillon kun oli ihan pakko. Motellilta suuntasin aamupalalle sellaseen kivaan pienehköön kahvilaan, jossa oli ihan sellanen jenkkimeininki ku elokuvissa! Sinne kävellessä kerkesin jo ajatella, että ensivaikutelmasta huolimatta Portland onkin ihan mukava paikka, mutta sitten alko satamaan kaatamalla vettä niskaan..

Halloween

Halloweenia vietettiin täällä viime tiistaina. Jos totta puhutaan, ehkä kaiken hypetyksen jälkeen olin oottanu että se on täällä paljon isompi juttu kun mitä se sitten todellisuudessa oli. Näin kyllä muutaman tosi hienosti koristellun talon, ja jotkut oli pistäny oikeesti isolleen. Vähän harmittaa, etten ottanu kuvia kun vaan yhestä talosta, ja sekin on otettu nopeesti ohi ajaessa, ettei vaan liian stalkkerimeiningiltä vaikuttais.

Joo kiinnittäkää vaan huomiota nuihin koristeisiin.. :D

Halloweeniin kyllä valmistauduttiin aika perusteellisesti. Käytiin pumpkin patchilla hakemassa kurpitsat, joista osa maalattiin ja osa kaiverrettiin sekä hankittiin tietysti asut trick or treatingia varten. Ite pääpäivänä sitten oottelin että hostit tuli kotiin, jonka jälkeen laitettiin asut päälle ja lähettiin kiertämään. Jotkut yritykset oli mukana trick or treatingissa, ja tarkotuksena oliki käydä muutamassa ja tulla sen jälkeen kiertelee meiän naapurustossa. Eipä kuitenkaan kauheesti kierrelty, kun mun hostlapsi ujosteli/kyllästy ja halus tulla kotiin. Mutta!! Tässä meiän lähellä on yks talo, jonka pihalle oli rakennettu Harry Potterin Viistokuja, ja käytiin kattomassa se. Oli kyllä niin cool!

Trick or treatingin jälkeen tultiin kotiin, syötiin dinner ja katottiin samalla It's the Great Pumpkin, Charlie Brown -leffa. Kuulemma ihan klassikko täälläpäin, itehän en ollu ikinä kuullukaan koko leffasta :D Sit vaan hengattiin kotona ja ooteltiin että ihmiset tulee trick or treataamaan meitä. Siinäpä se halloween oikeestaan sitten oliki. Olihan täällä sillon edellisenä viikonloppuna jotain bileitä, mut liput olis ollu jotain luokkaa 45 dollaria ja yli, niin ei ihan napannu lähteä.

Mun arki au pairina

Helouu! Nyt kun täällä maailman toisella puolella on tullu vietettyä kaks kuukautta, on arki alkanu jo rullaamaan. Aattelin nyt vähän valaista teitä siitä, mitä mun viikot pitää normaalisti sisällään.

Maanantai

6:15 soi ensimmäinen herätys, jonka jälkeen torkutan seuraavaan ja sitä seuraavaan, ja ylös nousen valitettavan usein vasta 6:50 - 6:55.

7:00 työt alkaa. Hostit tuo mun hostlapsen yläkertaan ja yleensä laitan sille aamupalaa, autan sitä pukemisessa ja muissa aamutoimissa sekä laitan sen hiukset.

8:00 - 8:10 lähetään kouluun.

8:45 koulussa alkaa circle time, mikä siis tarkottaa käytännössä sitä, että mennään rinkiin ja lauletaan laulu. Se laulu on joka aamu sama, mutta en vieläkään osaa niitä sanoja.. Pitäis nähä ne paperilla nii helpottais. Mutta tosiaan, laulun jälkeen lapset lähtee nature walkille, ja me aikuiset poistutaan koulun pihalta kun lapset on menny.

n. 8:50 - 15:00 oon vapaalla. Yleensä hengaan vaan kotona ja katon sarjoja tai nukun. Tällä viikolla tää vapaa-aika on tosin menny kouluhommien kanssa. Joskus käyn myös kaupoilla tai lounaalla kavereitten kanssa tai skypetän kotiin.

15:00 haen lapsen koulusta ja yleensä tullaan kotiin tekemään jotain tai mennään leikkipuistoon.

18:00 työt loppuu.

18:30 - 20:00 mulla on koulua.

Tiistai, keskiviikko ja perjantai on aika samanlaisia kun maanantai, paitsi koulua mulla on vaan keskiviikkona. Torstaina mulla on vähän pidempi päivä, kun hosteilla on date night. Sillon oon lapsen kanssa koko illan ja laitan sen myös nukkumaan. Hostit tulee kotiin 21-22 aikoihin.

Lauantai

8:00 - 8:30 herätys.

9:15 työt alkaa.

n. 13:00 työt loppuu.

14:00 - 17:00 mulla on koulua.

Sunnuntaisin oon aina vapaalla ja teen mitä millonki huvittaa. Välillä nään kavereita, välillä oon vaan kotona. Huomenna alustavana suunnitelmana ois mennä patikoimaan ja vallottamaan Rattlesnake Ridge!

Baseball

Okei tästä nyt on jo muutama viikko aikaa, mutta olkoon. Nää viikot täällä on ollu aika kiireisiä, kun on pitäny opetella kaikkee uutta ja yrittää vähän sosialisoituakin. Ja vaikka mullahan on about 6 tuntia vapaa-aikaa päivisin, niin oon ollu vaan yksinkertasesti niin väsyny, etten oo jaksanu tulla kirjottelemaan. Nyt kuitenki tarinaa mun ekasta baseball-pelistä täällä!

Oltiin siis mun ekan viikonlopun sunnuntaina kattomassa Seattle Marinersien peliä, ja vastassa niillä oli Oakland Athletics. Olin niin fiiliksissä vaikken niitä sääntöjä oikeen tajunnukaan. Host isä yritti niitä mulle parhaansa mukaan selittää, mut jotkut meni vaan niin ohi. Baseball on aika samanlaista ku pesäpallossa Suomessa, mutta baseballissa on hurja liuta kaikkia outoja pikku sääntöjä, jotka ei ainakaa näin ekalla kerralla uppoutunu mun päähän. Ja kuulemma toi peli voi kestää useitaki tunteja, en kyllä nyt muista että miks. :D

Anyways, tuolla pelissä oli teemana back to school, ja musta oli ihana kattoa, miten lapset otettiin mukaan kaikkeen. Ne sai sisään mennessä Marinersien reput, jonka lisäks ne oli mm. saattamassa pelaajia kentälle, ja joku lapsi pääs tekemään selostajan hommia. Ja koska peli näytettiin televisiosta ja mainoskatkothan kuuluu asiaan, niin niitten aikana oli kaikkee kivaa ohjelmaa, tietty enimmäkseen lapsille suunnattua. Jossain vaiheessa laulettiin myös USA:n kansallislaulu, ja aina kun Marinersit teki home runin, ammuttiin raketteja taivaalle. Ylipäätään meininki tuolla oli ihan huikee ja oli kyllä todellaki menemisen arvonen juttu. Lähettiin pois vähän ennenku peli loppu, jotta vältettiin pahimmat ruuhkat, ja olihan se ihan selkee että Marinersit sen pelin tulee voittamaan. Lopputulos tais olla 10-2, jee!

Terkut Seattlesta!

Viime viikon perjantaina elettiin jännittäviä hetkiä, kun oli aika jättää training school taakse ja lähteä kohti hostperheitä. Koska mun hostperhe asuu Seattlessa, mulla oli edessä kuuden tunnin lento. Onneks samalla lennolla tuli yks toinenkin suomalainen au pair, niin sai vähän purkaa jännitystä jollekin. :D Olin ollu koko viikon aika rauhallinen ton tänne tulemisen suhteen, mutta perjantaina jännitti sitten jo aika paljon. Bussissa matkalla lentokentälle meitä oli neljä suomalaista, niin vedettiin vielä viimeset naurukohtaukset ja panikoitiin yhessä. Oli kyllä kiva että sai vähän jaettuu omia tuntojaan muille samassa tilanteessa oleville.

Lento New Yorkista Seattleen meni hyvin. Väsytti aikalailla pitkän viikon jälkeen, mutta eihän siinä malttanu juurikaan nukkua. Katoin pari leffaa ja ihastelin maisemia lentokoneen ikkunasta. Sitten kun oltiin jo lähellä laskeutumista ja nähtiin ikkunasta Seattlen kaupunki, niin jännitys vaan kasvo ja sillä hetkellä pyöri niin paljon ajatuksia päässä että hyvä kun sain pidettyy itteni kasassa. Tiesin, että mun perhe oottaa mua siellä mistä matkalaukut piti hakea ja tuntu että jokaisella askeleella siihen suuntaan jännitti vaan enemmän. Jännitti myös se että jos en oiskaa tunnistanu niitä ja olisin vaan ihan uunona pyöriny siellä kamojeni kanssa. :D Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin ja bongattiin toisemme jo ennenku olin ees päässy perille. Kotimatkalla kun ajettiin Seattlen keskustan ohi niin olin vaan yhtä sydänsilmäemojia kun kattelin auton ikkunasta ulos. Niin on nättiä kuulkaas!

Vaikka oon ollu täällä perheessä vasta viikon, niin oon saanu nähä ja kokea enemmän kun olisin ees osannu ajatella. Tää perhe on ihan mahtava ja jo ekasta illasta lähtien tää paikka on tuntunu kodilta. Tietysti on pitäny opetella paljon uusia juttuja ja se yhistettynä jet lagiin on ollu välillä aika uuvuttavaakin. Siitä huolimatta oon täällä niin onnellinen. <3

Training School & New York City

Viime viikon maanantai oli ehkä yks pelottavimmista mutta samalla parhaimmista päivistä mun elämässä. Lentokentän turvatarkastukseen meneminen ei todellakaan ollu helppoa, kun ennen sitä piti sanoa vielä viimeset heipat. Aika pian olo kuitenki vähän helpotti, ja tavattiin muitten samalla lennolla lähtevien au pairien kanssa lähtöportilla. Lento lähti siis 8:45 Suomen aikaa, Islannissa oli välistoppi, ja perillä New Yorkissa oltiin 12 jälkeen paikallista aikaa.

Noh, kaikki ei tietenkään menny niinku Strömsössä. Meitä ei kukaan ollu vastassa kentällä ja jouduttiin laittaa viestiä järjestölle. Siinä jonku reilun puolen tunnin odottelun jälkeen kuski saapu, ja pienten mutkien kautta päästiin lähtemään kohti training schoolia. Matka koululle kesti noin kolme tuntia, vaikka välimatka ei oikeesti ees ollu pitkä. New Yorkissa oli ihan jäätävät ruuhkat, joista johtuen liikenne seiso aikalailla. Lopulta päästiin kuitenkin perille, ja päästiin roudaamaan meiän kamat huoneisiin. Training schoolilla ne huoneet meni niin, että yhessä huoneessa oli 2-4 henkilöä, ja kahen huoneen välissä oli yhteinen kylppäri. Mulla kävi ihan hyvä tuuri, että mun lisäks mun huoneessa oli vaan yks italialainen tyttö. Kylppärin toisella puolella oli kaks au pairia, jotka teki meiän elämästä välillä melko hankalaa, mutta onneks tuolla ei tarvinu olla kun neljä päivää.

Yllämainittua lukuunottamatta training school oli kyllä ihan positiivinen kokemus. Maanantaina siellä ei oikeestaan tapahtunu yhtään mitään. Viiden aikaan oli alkuinfo ja saatiin pizzaa, ja sit oltiin vapaita tekemään mitä haluttiin. Mää menin aika nopeesti omaan huoneeseen ja chillailin vaan siellä loppuillan ja soitin kotiin. Tiistai ja keskiviikko oli täynnä opiskelua, jonka lisäks tiistaina oli illalla candy picnic, jonne jokainen sai tuoda karkkia omasta maastaan. Mää en maistanu kovin montaa karkkia kyllä kun en jaksanu olla siellä kun se oli ihan täynnä ihmisiä. Sit vaan hengailtiin muitten suomityttöjen kanssa hetki ennen kun mentiin nukkumaan.

Torstaina meillä oli aamusta ensiapukoulutusta, jonka jälkeen koitti se kauan odotettu hetki, eli päästiin kierrokselle New York Cityyn! Mun hostperhe oli ostanu mulle lahjaks sen kierroksen ja lipun Top of the Rockiin, mikä oli kyllä tosi ihana ylläri niiltä. <3 Kierros kesti about 2,5 tuntia, jonka jälkeen me joilla oli liput mentiin Top of the Rockiin ja sen jälkeen oli vapaata aikaa. Eihän tuossa nyt kauheesti ollu aikaa kierrellä, mutta ehti sentään jotakin nähä. Ja ne näkymät Top of the Rockista oli ihan jäätävän upeet! Olisin voinu viettää siellä koko loppuillan. :D

9/11 memorial

Times Square

New Yorkista jäi ihan hyvä maku kyllä. Ehkä vähän liian hektistä meininkiä mulle, mutta aika upee kaupunki se kyllä on. Jospa sitä jossain vaiheessa vuotta pääsis vielä käymään niin, että sais ajan kanssa katella paikkoja. :) Vähän kyllä jäi harmittamaan kun ei menty kattomaan Vapaudenpatsasta, mutta kyllä me taidettiin se siellä Top of the Rockissa ollessa bongata. :)

Lähtöfiiliksiä

Huh, ehinpäs tulla vielä kirjottelemaan ennen lähtöä. Täällä on viime päivät yritetty hoitaa vielä viimesiä juttuja lähtöön liittyen ja tuntuu että vieläki ollaan vähän vaiheessa. Perjantaina sain otettua itteäni niskasta kiinni pakkaamisen suhteen, mutta eipä sekään kovin pitkälle edenny. :D Asiaahan ei helpota yhtään tää mun tunteiden vuoristorata, mikä jyllää koko ajan. Välillä on ihan hyvä fiilis, mutta välillä taas tuntuu että itkulle ei tuu loppua. En todellakaan oota sitä huomisaamua, kun kentällä pitää sanoa ne viimeset heipat. Onneks mulla on hyvät tukijoukot täällä niin saan ehkä vähän tsempattua. Plus että pari muutaki au pairia lähtee samalla lennolla, nii vertaistukea on onneks saatavilla.

Välillä sitä vaan miettii, että mihin sitä on taas ittensä pistäny. Tuntuis niin paljon helpommalta jäädä vaan Suomeen, mutta eihän sitä aina sen helpoimman kautta kannata mennä. Joskus pitää poistua omalta mukavuusalueeltaan, että pääsee lähtemään kohti unelmia. Ja kyllähän mulla oottaa siellä aivan hirmu mukava perhe, joka aikoo tehä kaikkensa että tunnen oloni kotosaks siellä. Ainii, sain ne vihdoin kiinni ja ollaan nyt muutamat sähköpostit laitettu mun host äidin kanssa. Oon myös vähän jutellu yhen ruotsalaisen au pairin kanssa, joka lähti muutama viikko sitte ja asuu kans Seattlessa. Helpottavaa, että on ees vähän jo jotain kontakteja siellä päässä.

Ens viikko tulee varmasti olemaan rankka aikaerojen ja kaikkeen uuteen totuttelemisen (+ pitkien koulupäivien) takia, mutta täytyy vaan tällä suomalaisella sisulla pärjätä! Perjantaina pääsen sinne perheeseen ja koitan viimestään sieltä sitten päivittää kuulumisia tännekin.

Hakemusprosessi: Step 3 - matching

Nyt päästään tän koko homman ehkä jännittävimpään osuuteen, nimittäin matching-prosessiin! Kuten oon varmaan jo aiemmin maininnu, mulla toi otti aikaa vähän reilun vuoden verran. Alunperin mun oli siis tarkotus lähteä jo tammikuussa, mutta sopivaa perhettä ei vaan löytyny, joten jatkoin matchingia niin, että olin koko ajan valmis lähtemään niin pian kun mahollista. Oli mulla alkuvuodesta siinä joku kuukauden tauko kuitenkin, kun aloin vähän epäröimään, että onko tää oikeesti sitä mitä haluan tehä. Mut anyways, nyt mulla on hostperhe ja tää niin jännittävä, mutta vähän myös piinaava vaihe on mulla ohi.

Matching-prosessi toimii Cultural Carella niin, että Bostonin toimistolla työskentelevät matching specialistit lukee läpi sekä au pairien että host-perheitten hakemuksia, ja kattoo että ketkä vois olla hyvät matchit keskenään. Perheet saa nähtäville useita au paireja, joiden hakemuksia voivat sitten mennä kattomaan ja mahdollisesti ottaa yhteyttä näihin ehdokkaisiin, jos mielenkiinto herää. Perheet ei kuitenkaan voi pitää varattuna itellään kun vaan kolme au pairia kerrallaan, ja tänä aikana muut perheet ei voi nähä näitten au pairien hakemuksia ollenkaan. Au pairit voi kuitenkin myös ite poistaa perheen profiilistaan, mutta tässä kohtaa täytyy oottaa, että on kulunu 24 tuntia matchin saamisesta. Mainittakoon nyt vielä että au pairit ei voi siis nähä muiden kun yhen perheen hakemuksen kerrallaan, eikä me päästä mitenkään selaamaan ees perheitä, vaan match tulee, jos perhe kiinnostuu au pairin hakemuksesta ja alkaa selaamaan sitä.

Aina kun uus match tulee, järjestöltä saapuu sähköpostia, jossa ilmotetaan että perhe X paikkakunnalta X kattoo sun hakemusta. Tässä kohtaa au pair pääsee myös näkemään perheen hakemuksen ja siltä pohjalta miettimään, oisko perhe sopiva itelle. Omalla kohalla kävi niin, että nää perheet laitto ite sähköpostia, jos kiinnostus oli heränny, mutta välillä laitoin myös ite viestiä niille. Harvemmin kuitenkaan sain ees vastausta, jos olin eka joka laitto. Mut yleensä näistä yhteydenotoista homma jatku niin, että sovittiin aika skypetykselle, jotta päästiin juttelemaan paremmin. Joskus skypetettiin uudemman kerran tai laitettiin sähköpostia, joskus taas perheestä ei kuulunu enää mitään sen ekan skypen jälkeen. Kun sitten koittaa se hetki, että final match on löytyny, järjestöltä tulee puhelu tai sähköposti, jossa varmistetaan lähtöpäivä ja se, että au pair haluaa oikeesti lähteä tähän perheeseen. Sitten vaan maksuja makselemaan ja lähtövalmisteluja tekemään!

Mulla tää matching-prosessi oli kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa! Fiilikset vaihteli innostuksesta pettymykseen ja jännityksestä epätoivoon. :D Tässä vaiheessa voin kuitenkin sanoa, että oli se kaikki sen arvosta. Nyt vaan stressaa enää että muistankohan ottaa mukaan kaiken tärkeen ja että miten sopeudun sinne perheeseen! Ei olla nimittäin kauheesti oltu yhteyksissä sen mun perheen kanssa. Laitoin niille sähköpostia joku kolme viikkoa sitten, mutta eipä oo vastausta kuulunu. :( Täytyy varmaan alkaa kohta pommittamaan niitä viesteillä. :D

P.S. Enää seittemän päivää lähtöön!!

Final match!

Kuten otsikosta voi jo päätellä, MULLA ON HOSTPERHE!! Siis vihdoin! Näköjään sitä hyvää kannattaa todellakin odottaa.

Meen siis Seattleen, siihen perheeseen josta mainitsin tuossa viime postauksessa. Ja hommahan eteni sillä tavalla, että skypeteltiin sillon viikonloppuna niin, että se koko perhe oli paikalla. Koko puhelu kesti vaan alle 5 minuuttia, vaikka minähän olin tietysti varautunu vähän pitempään tuokioon. Olin oikeen keksiny muutamia kysymyksiäki sille tytölle ja jännitin etukäteen aika paljon sen tapaamista. Ton puhelun jälkeen en oikeen tienny mitä mun pitäis ajatella :D Jotenki oli ihan sekavat fiilikset, kun se meni niin äkkiä enkä oikeestaan saanu kunnon mahkuja ees kysyä niitä kysymyksiä. Mutta se tyttö on tosi ujo eikä ollu niinkään juttutuulella. Ne vanhemmat yritti sitä vähän aktivoida, mutta ei se oikee auttanu :D Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että varmasti sitäki jännitti kun oon kuitenki ihan uus tyyppi sille. Mutta siis joo, ton puhelun pointtihan oli vissii vaa lähinnä tavata se tyttö eli turhaan stressasin siitäki.

Kuten sanoin, mulle jäi sekavat fiilikset tosta puhelusta. Mietin vaan sen jälkeen, että mitähän ne vanhemmat nyt ajattelee kun en itekään ollu mikään puheliain siinä. Laitoin niille sitten seuraavana päivänä sähköpostia, mutta kun niistä ei kuulunu mitään muutamaan päivään, ja ne oli silti vielä mun profiilissa, otin yhteyttä järjestöön. Ja kappas, perjantaina tuli sitten Bostonin toimistolta sähköpostia, että ne oli jutellu ton perheen kanssa ja että nää halus mut au pairikseen!

Fiilikset oli koko viikonlopun tosi oudot ja ristiriitaset. Itketti vaan, eikä ees onnesta vaan siitä ikävästä mikä tuli jo kaikkia kohtaan :D Ehkä mua myös alko pelottaa, kun tää homma, minkä eteen on tehty töitä ja perhettäkin tuli etittyä reilun vuoden verran, vihdoin toteutuu! Nyt kuitenki tunteet on vähän jo tasottunu ja mahanpohjassa tuntuu jännitys aina kun vaan ajattelenki lähtöä ja mitä kaikkea tuun kokemaan ton vuoden aikana. Faktahan on se, että kova ikävä tulee kaikkia läheisiä ja lähtöpäivä tulee olemaan yks mun elämän rankimmista. Silti oon vähän innoissani jo :)

Lähtöpäivä mulla on siis 28.8. ja eilen tuli alustavat lentotiedot, joiden mukaan mun lento lähtee jo aamulla. Nyt sitte vaan järjestelemään kaikki tarvittavat asiat kuntoon. Hommaa riittää! Sain varattua huomiselle lääkärintarkastuksenki, niin saan ehkä vihdoin lähetettyä kaikki tarvittavat lappuset toimistolle. :D

Elämme jännittäviä aikoja

Hellouuu! Matching se vaan jatkuu. :D Ei sitten lopulta skypeteltykään enää sen New Jerseyn perheen kanssa. Mää laitoin pelin poikki, kun ei jotenki tuntunu oikeelta. Tietty pieni epävarmuus varmaan kuuluuki asiaan, mutta toi mun fiilis vaan vahvistu koko ajan, nii en nähny mitään järkee jatkaa matchingia niitten kanssa. Mun päätös osottautu hyväks, koska olin niin helpottunu sen jälkeen kun sain kerrottua niille mun fiiliksistä.

Mutta!!! Tällä hetkellä mulla on match Seattlesta. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja 4-vuotias tyttö. Skypettelin tiistaina sen äidin kanssa ja tultiin tosi hyvin juttuun. Tänään skypeteltiin uudestaan niin, että se isäkin oli siinä. Oli niin hauskaa! Jotenki en kestä sitä kuinka ihanilta tyypeiltä ne vaikuttaa. Mää vielä jännitin sen isän näkemistä iha hirveesti ja ainakaa näin jälkikäteen en ees ymmärrä et miks. :D Tuntuu, että niitten kanssa natsas ihan kaikki huumorintajusta mielenkiinnon kohteisiin. En tosin tiiä, mitä mieltä ne on musta, mutta kai ne ees jollain asteella tykkää, kun haluavat vielä jutella. :D Sovittiin nimittäin uus skypetys lauantaille, jossa nään vihdoin sen tytönki! Oon ihan innoissani, mutta samalla yritän olla innostumatta liikaa, etten sitten tipu taas korkeelta jos nää päättääki valita jonkun toisen au pairikseen.

Tää oli nyt taas tällanen pikanen tilannepäivitys, tuun raportoimaan lisää heti kun tilanne kehittyy!

Oletko se sinä, Seattle?

Valoa tunnelin päässä

Tässä on muutamia asioita tapahtunu nyt parin viikon sisään,  ja ajattelin niistä nyt vähän kertoa. Elikkä siis, sovittiin aika skypetykseen sen Coloradon perheen kanssa. Kuinka ollakaan, pari minuuttia ennen odotettua h-hetkeä perheen äiti laitto viestiä, ettei nyt kykenekään juttelemaan erinäisten asioiden takia ja että ilmottelee pian uudesta ajankohdasta. Sitä odotellessa tän aiemmin mainitun Virginian perheen äiti otti taas yhteyttä. Heillä ei mennykään homma ihan putkeen sen niitten ensiks valitseman au pairin kanssa, ja he halus nyt jutella sitten minun kanssa. Noh, sovittiin aika skypetykseen ja tällä välin Coloradon perhe oliki jo poistunu mun profiilista. Eipä tuo oikeestaan haitannu, koska olin ehkä kuitenki enemmän kiinnostunu tästä Virginian perheestä.

Noo, saatiin skypetys hoidettua ja vaikka se olikin suhteellisen pikanen tuokio, niin mun mielestä se meni ihan hyvin ja mulle jäi tosi hyvä fiilis siitä. Seuraavana yönä sitten kolmen aikaan heräsin siihen, että sain sähköpostia. Viesti oli tältä perheen äidiltä, ja hän siinä sitten kerto näin niinkun kiteytettynä, että eivät mua valinneet. Harmitus oli kyllä kohtalaisen suuri siinä kohtaa, mutta seuraavana päivänä keräsin itteni ja sieltähän uutta matchia taas putkahteli. Ekaks tuli perhe Vermontista, mutta nää poistu mun profiilista melko nopeesti. Sen jälkeen, samana iltana tuli jo uus match Connecticutista. Tää perhe ei ottanu muhun yhteyttä enkä mää niihin, joten annoin niitten mennä.

Tällä hetkellä mulla on match New Jerseystä. Perheeseen kuuluu isä, äiti, 4- ja 8-vuotiaat pojat sekä 6-vuotias tyttö. Skypetettiin perheen äidin kanssa viime lauantaina ja hän sano mulle suoraan että tykkää musta ja sopisin tosi hyvin niitten perheeseen. Oli niin ihana kuulla noi sanat ja olin yhtä hymyä ton skypetyksen jälkeen. Sovittiin, että skypetetään uudelleen, mutta tässä on nyt ollu vähän hankaluuksia sopia uudesta ajasta lähinnä aikaeron takia, kun toi perheen äiti on päivisin niin kiireinen ja sitten luonnollisesti kun siellä on ilta ja hänellä olis aikaa, niin täällä on yö ja mää oon nukkumassa. Laitoin tänään viestiä niille, että voin kyllä valvoa myöhään tai tarvittaessa herätä aiemmin, jos saatais homma sillä keinolla toimimaan. Mutta ilmeisesti näin alustavasti ainakin lauantaina oltais juttelemassa.

Mulla on ollu viime päivinä vähän ristiriitaset fiilikset ton perheen suhteen. Eilen kävin kuitenkin niitten profiilin taas läpi ja innostuin vähän enemmän. Ja ne asiat, jotka mun mielessä välillä pyörii, on aika pieniä, kuten että mun huone tulis olemaan kellarissa eikä siellä vissii oo ikkunaa. Lisäks tää perhe on juutalainen, niin sellanen perinteinen joulu jäis todennäkösesti kokematta siellä, vaikka se on ollu yks juhlapyhä minkä oon Jenkeissä nimenomaan halunnu kokea. Mut koen kuitenki, että voin ehkä joustaa tässä, koska en kuitenkaa oo sillee mikää himo jouluihminen. :D Sitten vielä se, että lähtö olis vasta syyskuun alussa, mikä alkaa mulle olla viimenen ajankohta lähteä, koska mun äiti täyttää pyöreitä ens vuoden syyskuussa niin haluan olla paikalla :D Noo, eihän tässä nyt kuitenkaa mitään oo tän perheen kohalla lukkoonlyöty, nii että uskon et lauantain skypetyksen jälkeen oon taas viisaampi.

Oh my matching...

Tuossa paria postausta alempana kerroin siitä Connecticutin perheestä, jonka kanssa skypetin. Noo, sain niiltä viestiä että ovat valinneet toisen au pairin. Sen jälkeen oon skypettäny kahen muun perheen kanssa, toinen oli New Yorkin osavaltiosta ja toinen Kaliforniasta. Tälle viikonlopulle sain melkein sovittua jo seuraavan skypetyksen Virginiassa asuvan perheen kanssa, muttaaa perheen äiti laittokin sitten viestiä, että he on löytäny toisen au pairin. Joten ei muuta kun uutta matchia ootellessa!

Oon alkanu jo ihan oikeesti miettimään, että löydänkö sitä perhettä ollenkaan. Jotenki kuvittelin, että viimestään nyt kesällä pääsisin lähtemään, koska perheitä on sillon tarjolla niin paljon. Tässä sitä nyt kuitenkin vielä ollaan, jalat tukevasti Suomen maan kamaralla. Ainaki ku skypetin ton New Yorkin perheen äidin kanssa, niin siitä kyllä huomas että sitä huoletti paljon se, että mää seurustelen. Oon melkein joka perheelle selittäny, että se ei oo mikään ongelma ja että koti-ikävän takia en oo kotiin sieltä lähössä. Tietty ymmärrän sit jos on huonoja kokemuksia seurustelevista au paireista just sen takii, että ei vaikka oo kestäny sitä ikävää ja on sen takia joutunu lähtee kotiin. Mutta ite en ainakaan olis välttämättä ees hakenu koko hommaan, jos kokisin koti-ikävän olevan joku ongelma.

Vaikka välillä käykin mielessä, että pitäiskö vaan unohtaa koko homma, niin onneks mulla on läheisiä jotka tsemppaa mua eteenpäin. Ja kyllä itekin aina koitan muistutella itteäni, että kuinka kauan oon tästä haaveillu ja että ei tällasta mahollisuutta aina tuu olemaan. Täytyy vaan koittaa ajatella positiivisesti ja pitää mielessä se, että hyvää kannattaa oottaa.

(Tätä postausta rustatessa tuli muuten match Coloradosta! Josko nyt... :D)

Hakemusprosessi: Step 2 - hakemus

Eli otsikon mukasesti nyt jatkuu höpinät CC:n hakuprosessista. Infotilaisuuden jälkeen seuraava hoidettava asia on hakemuksen täyttäminen. Ite tosin malttamattomana alotin sen jo pari kuukautta ennen infotilaisuutta. :D Aikaa tähän saa varata ihan kiitettävästi, koska hakemuksessa on monta osiota, joihin pitää selittää aika tarkasti kaikkea uintitaidoista terveyskertomukseen sekä harrastuksista tatuointeihin ja lävistyksiin. Tämä kaikki tietenkin englanniksi. Lisäks sinne pitää laittaa kuvia itestään ja omasta elämästään sekä hankkia lastenhoito- ja luonnesuosituksia niin, että vähintään kolme suositusta on joltain ei-sukulaiselta. Mää sain lastenhoitosuositukset mun siskolta ja tädiltä, ja luonnesuositukset entiseltä opettajalta, teatteriohjaajalta ja kaverin äidiltä.

Sain oman hakemuksen valmiiksi kesäkuun lopussa, eli mulla kesti sen täyttämisessä vähän reilu puoli vuotta. Hakemuksen lähettämisen jälkeen se kuitenkin tuli niin sanotusti bumerangina takasin parin korjausehotuksen saattelemana. Pariin kohtaan piti lisäillä juttuja, ja sitten sain lähetettyä koko hakemuksen järjestölle, jossa se vihdoin hyväksyttiin ja pääsin alottamaan mun matchingin!

Ainiin! Ettei nyt ihan pääse unohtumaan, niin pari sanaa vielä hakemukseen liitettävästä videosta. Se ei oo siis mikään pakollinen juttu, mutta kuulemma erittäin suositeltava, koska suurin osa perheistä pitää videota tosi tärkeenä asiana au pairia ettiessään. Video saa olla pituudeltaan maksimissaan kolme minuuttia, mutta oon törmänny pariin jopa neljän minuutin mittaseen. Mun oma video oli vajaa kaks minuuttia ja se oli oikeestaan vaan sellanen höpöttelyvideo missä kerroin itestäni ja lastenhoitokokemuksestani ja mitä tykkään tehä vapaa-ajalla yms.

Näin jälkeenpäin ajateltuna ton hakemuksen täyttäminen oli loppupeleissä ihan hauskaa puuhaa. Välillä kyllä aivot löi vähän liiankin tyhjää, kun kysymyksiin piti vastata niin tarkasti eikä aina oikein tuntunu juttua riittävän niin paljoa kun olis ehkä pitäny. Järjestöltä kuitenkin soittelivat aina välillä ja tsemppasivat eteenpäin.

Tässä oliki jo aikalailla kaikki mun sanottavat tohon hakemukseen liittyen. Ei oo mikään mahoton juttu, vaikka aika paljon aikaa ja panostusta vaatiikin. :)